torstai, 11. helmikuu 2010

Kolmas treenikerta..

Uskottava se on vihdoin, namit eivät todellakaan toimi tuolle koiralle silloin kun on häiriötä. Siispä hylätään ne nyt ihan suosiolla.. ;) Este on ilmiselvästi koiralle oikein positiivinen asia, joskin silla on hieman taipumusta hypätä esteen yli ja samantien takaisin.. Mutta eiköhän se tästä! Treenaaminen tekee koiralle todella hyvää, kosketusalusta on ollut kovassa käytössä - samoin kuin naksutin!

Naksuttimen hyötykäyttöä varten lainasin kirjastosta erinäisen kasan kirjoja (liittyen tokoon ja temppuihin) temppukirjoja lukiessa tuntui, että nämähän me ollaan opeteltu aikapäiviä sitten! Mm. kierimiset, häpeämiset, kumartaminen, nätisti nouseminen (nk. orava), ryömiminen, pyöriminen, kasi, pujottelu jalkojen välistä jne jne. on meille todella tuttuja. Mutta jotain uutta olisi aina kiva kehitellä, eli temppuvinkkejä otetaan vastaan!

Tokon suhteen, koira on muuttunut, samoin ohjaaja. Keskittymiskykyä alkaa pikkuhiljaa kehittyä, koira kuuntelee ja tottelee useimmiten nopeasti ilman häiriötä. Tekipä se ensimmäisen kerran elämässään lentävän maahanmenon, suorilta jaloilta sekunnissa maahan.. ;) Irrotus alkaa myös kehittyä, kun sen kanssa oli viime treenikerralla kevyttä ongelmaa. Mutta aletaan päästä pikkuhiljaa siitäkin yli, kunhan meiltä nyt löytyisi tarpeeksi motivaatiota treeenailuun...

lauantai, 30. tammikuu 2010

Tokotreeniä ryhmässä

Karman omistaja sai vihdoin itseään niskasta kiinni, joten ilmoittauduttiin neljän kerran tokokurssille. Niistä kaksi on jo mennyt, joten vihdoin päivitystä:

Ensimmäisellä kerralla Karma kiinnitti enemmän huomiota toisiin koiriin, haastoi muita uroksia, haukkui ja sähläsi. Keskittymiskyky oli TÄYSIN kadoksissa. Treenailtiin lähinnä liikkeestä seisomista ja estettä, joista jälkimmäinen menikin Karmalta kohtuu hyvin.
Kotona sitten ehdollistettiin koira naksuun, josta onkin ollut meille itseasiassa hyötyä silloin, kun koira on pitänyt palkata mahd. tarkasti. (mm. juurikin liikkeestä seisominen)

Toisella kerralla Karman kiinnostus oli aluksi täysin kadonnut. (Omistajan moka, yritti palkata nameilla vaikka tietää, ettei koiran kiinnostus riitä niihin) Loppuajan palkattiin istumiset, maahanmenot jne. patukalla, jolloin koira jaksoi jo hieman pidempään keskittyäkin. (Joskin koira ei olisi millään tahtonut sitten irroittaa..) Liikkeestä seisomiset palkattiin edelleen namilla, se lienee ainoa käsky minkä se jaksaa tehdä häiriössä namipalkalla... (:

Kotona harjoiteltiin kosketusalustaa, ja koira hiffasikin kohtuu nopeasti, että levyä koskettamalla saa palkan. (: Lenkeillä koira oli paljon rauhallisempi, kun se saa välillä palkan mm. kontaktista.

tiistai, 29. joulukuu 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet

Koiran kanssa pidettiin pientä taukoa treenaamisesta, kun koiruus alkoi näyttää merkkejä kyllästymisestä. Niinpä me päätettiin, että tällä välin voidaan opetella jotain aivan turhaa, mutta hauskaa. Joten Karman kanssa harjoiteltiin ryömimistä ja siivoamista.

Näistä jälkimmäinen on huomattavasti haastavin, kun Karma tykkäisi enemmänkin tyhjentää roskista, kuin täyttää sitä. Tämä temppu on siis nyt siinä vaiheessa, että Karma tuo kyllä paperipallon tm. roskan roskiksen luo, mutta sen tiputtaminen suoraan roskikseen ei ihan vielä onnistu. ;D

Nyt lomaillessa ollaan kierrelty pidempiä lenkkejä kunnon lumihangessa, metsissä, pelloilla yms. Talven alussa Karman takajalkojen anturat vähän halkeilivat, mutta Tummelin avulla nekin ollaan saatu hoidettua. Meillä olisikin tarkoitus vielä tämän loman aikana käydä päivävaelluksella koiran kanssa, jossain uusissa maastoissa. Ehkäpä kesällä sitten kunnon viikonloppuvaellukselle.. :)

sunnuntai, 19. heinäkuu 2009

Edistymisiä sekä takapakkia

Otetaan nyt edistymiset ensin:

+ Seuraamisessa kuljetaan jo paljon suoremmin
+ Kontakti saadaan häiriöstä huolimatta
+ Treeni pienen häiriön kanssa onnistui myös siltä osin, ettei koira huomioinut muita ihmisiä
+ Eteen - käskyllä tullaan jo lähemmäs omistajaa, entisen pakittamisen sijaan

Ja sitten se huonompi osuus:

- Epäröinti istumisessä -> kokeilee mennä maahan ensin
Omistajan ylimääräiset tiedostamattomat käsimerkit
- Lenkillä epävarmuus muista koirista -> negatiivinen kokemus vahvisti epävarmuutta
- Omistajan laiskuus, mitä tulee jälkien tekemiseen

Meillä on pienimuotoista treenitaukoa ollut tämä viikko, kun koiruus on nk. sairaslomalla. Lasinsiru viilsi haavan varpaanväliin -> sinne joutui orapihlajanpiikki -> haava tulehtui -> ell avasi haavan, poisti piikin + antibioottikuuri. Nyt yritetään välttää se, että sinne päätyisi uudestaan jotain ylimääräistä roskaa.

Sairasloman jälkeen jatketaan uudella innolla, nyt kun on taas jaksettu analysoida virheet ja vahvuudet. Ongelmien ratkaisuhan alkaa niiden tiedostamisesta, eikös vain?

keskiviikko, 17. kesäkuu 2009

Vihdoin uusia treenikertomuksia. (;

Ikuisuuteen ei olla taas kirjoitettu, kun tosiaan tuo ulkoasu vei loputkin hermojen rippeet viimeksi.

Tästä lähdetään etenemään (nämä Karma siis osaa)

Käskyt:  Istu, maahan, paikka, vierelle, eteen, tänne, irti (hieman hiomista vielä), stop, seuraa (hiomista toki on)

Temput: Anna tassu, kieri (hiomista), kumarra, kasi, läpi, pyöri

Muut: Ei, ei ota, käänny, oikea, vasen, kierrä, odottaa

-------

Viime kerralla treenatessa lähdettiin seuraamisesta. Seuraamisessa Karma kulki hieman vinossa ja omistajan edessä. Kontakti oli hyvä.
Vierelle koira tuli omaan tapaansa nopeasti. Paikallaolo koiran maatessa oli lyhyt, koira pysyi liikkumatta koko ajan eikä noussut istumaan ennen kuin kuuli vapautuskäskyn.  
Paikallaolo istuen ja luoksetulolla sujui hyvin, koira odotti käskyä muttei kuitenkaan ennakoinut. Eteen tullessa jäi yhäkin hieman kauemmas kuin mitä pitäisi.
Irroitti narupallosta käskystä, muutaman kerran jätti irroittamatta ja yritti kiskoa palloa.
Maahanmeno oli nopea. Istu-käskyllä kokeili muutaman kerran maahanmenoa.

Huomattiin lenkillä, että kun seuraamisesta on palkkana herkku, koira ei kulje vinossa eikä pyri omistajan eteen.

------

Jäljellä koiran keskittyminen herpaantui muutamaan otteeseen, mutta pääosin innostus oli kova. Keskittymiskykyä pitäisi hieman kehittää.